
|
Kotijärven lohipasta
Annokset on suunniteltu kahdelle hengelle.
1 PIENI PUNASIPULI
KYNTTÄ VALKOSIPULIA
10 KPL OLIIVEJA
10 VIIPALETTA MARINOITUA/AURINKOKUIVATTUA TOMAATTIA
200 G KYLMÄSAVULOHTA
2 DL VALKOVIINIÄ
1 PURKKI RUOKAKERMAA TAI VASTAAVAA
150G ( N. 3 DL) RAAKAA PASTAA
OLIIVIÖLJYÄ
MUSTAPIPPURIA
(SUOLAA)
Esivalmistele seuraavasti: Keitä pasta ohjeen mukaan. Viipaloi punasipuli, oliivit ja marinoitu tomaatti. Pieni valkosipuli veitsellä rouheeksi ja leikkaa lohi suikaleiksi.
Lämmitä oliiviöljy pannulla ja lisää sipulit, tomaatit ja oliivit. Kuullota kevyesti, varo edelleen polttamasta raaka-aineita.
Lisää seuraavaksi valkoviini ja ruokakerma. Anna kiehahtaa ja lisää sen jälkeen keitetty pasta ja kylmäsavulohi. Pyöräyttele nopeasti pannulla niin että tuote lämpiää tasaisesti mutta muista ettei
kylmäsavulohi kestä kovaa keittämistä. Lisää viimeisenä pippuria maun mukaan ja suolaa jos tarvetta on. Rohkenen epäillä. Jos ruoka tuntuu tässä vaiheessa liian liemevältä, voi pohjaa suurustaa hieman Maizenalla.
Ja kaikki Parmesanin ystävät ripottelevat lautasensa päälle juustoa reilusti. Parmesanista ei pitäville suosittelisin kokeiltavaksi esim. valmista Mozzarella-raastetta. Tuoretta leipää kannattaa varata tämänkin kanssa.
Tulosta resepti »
« Takaisin
|
|